Blogi

Haiku

Kirjoittaja: Aki Saksola / 09.10.2019 / Haasteet

Monesti haasteemme liittyvät jollain tapaa itsensä kehittämiseen, hyvinvointiin ja työkyvyn parantamiseen. Tällä kertaa meillä oli edessä varsinainen luovuushaaste, ikään kuin Masterchefissa. Tehtävänä oli keksiä viisi haikua per viikko ja jakaa ne porukan kanssa. Haiku on japanilainen kolmisäkeinen runo, jossa on yhteensä 17 tavua – ensimmäisellä rivillä 5, toisella 7...

Lue lisää

Parantaako välipalan syöminen keskittymiskykyä?

Kirjoittaja: Eeva Geier / 17.09.2019 / Haasteet

Kalenterissa mennään jo syyskuun puolella ja blogin on aika palata takaisin linjoille. Viimeisetkin trimedialaiset palasivat työn pariin jo elokuussa, mutta vasta syyskuun tullen maltoimme jatkaa työporukkamme sisäisiä haasteita. Ensimmäisen haasteen tälle syksylle heitti Inari, jolla on aiemmin ollut hyvinvointia tukevia haasteita. Tämä syksy aloitettiin samalla linjalla. ”Tuo töihin omat...

Lue lisää

Lukulistalle

Kirjoittaja: Eeva Geier / 27.06.2019 / Blogi

Monien suomalaisten tapaan suurin osa trimedialaisista viettää kesälomansa heinäkuussa. Järjestämme kesälomat osittain asiakkaidemme aikataulujen mukaan – on rennompaa olla lomalla, kun tietää, ettei tehtäväpino kasva sen aikana. Siksi monen kesäkuun loppu on usein kiireinen, jottei työtaakka pääse kasvamaan liian isoksi elokuulle. Kesälomalle siirryttäessä kaksi, kolme ensimmäistä päivää vietetään usein...

Lue lisää

Miten päädyin Trimedialle

Kirjoittaja: Eeva Geier / 14.06.2019 / Blogi

Trimedialle on saapunut useampi uusi työntekijä viimeisen vuoden sisällä. Tänä vuonna uusia tulokkaita on kaksi: Visual Designer Sanna ja Front-end Developer Jere. Monia teistäkin saattaa kiinnostaa, miten ihmiset meille päätyvät ja millainen meininki meillä on. Sen enempää juontamatta, annetaan Sannan ja Jeren kertoa itse, millaisen ensivaikutelman haastattelu antoi Trimediasta...

Lue lisää

Asiakastyytyväisyystutkimuksen tulokset

Kirjoittaja: Eeva Geier / 03.06.2019 / Blogi

Vuoden 2018 teetätimme asiakastyytyväisyystutkimuksen. Kokemuksia.fi toteutti tutkimuksen olemalla yhteydessä asiakkaisiimme puhelimitse ja käyden läpi heidän kokemuksia meistä. Halusimme tietää asiakkaiden rehellisiä mielipiteitä ja löytää uusia kehityskohteita. Saimme asiakastyytyväisyyskyselyn tuloksista paljon meille hyödyllistä tietoa. Saimme tietää esimerkiksi sen, kuinka moni asiakkaistamme olisi valmis suosittelemaan meitä julkisesti. Haastatelluista asiakkaista 50 %...

Lue lisää

Jos Trimedialla olisi soundtrack…

Kirjoittaja: Eeva Geier / 28.05.2019 / Haasteet

Tällä viikolla Tuuli haastoi muut trimedialaiset jakamaan kaikkien aikojen lempikappaleensa, jonka jälkeen ne voitaisiin jakaa myös teidän kanssanne. Haaste osoittautui melko vaikeaksi. Moni osaisi varmaankin nimetä useitakin lempikappaleita, mutta ainoastaan yhden nimeäminen on vaikeaa. Muutama biisi putkahti keskustelukanavalle jo ensimmäisen päivän aikana, jonka jälkeen edessä oli pidempi tauko. Viimeisinä...

Lue lisää

Haaste: miten oman työajan tarkka seuranta vaikuttaa työilmapiiriin?

Kirjoittaja: Eeva Geier / 23.05.2019 / Haasteet

Tällä kertaa haasteen heitti Arto, toimitusjohtajamme. Trimedialla on yleisesti ottaen avoin työkulttuuri työajan seurannan ja valvonnan suhteen. Meillä saa tehdä töitä myös etänä, kunhan on tavoitettavissa työpäivän aikana ja on tiedossa mitä tehdään. Luotto meihin työntekijöihin on kova ja tulevien trimedialaisten itsenäiseen työotteeseen kiinnitetään huomiota jo haastatteluvaiheessa. Meillä arvostetaan...

Lue lisää

Luonto – miksi rämpisin metsässä?

Kirjoittaja: Eeva Geier / 24.04.2019 / Haasteet

”Tämän viikon haasteena on ajan viettäminen ulkona, ilman kuulokkeita – vähintään kolme kertaa, vähintään puolen tunnin ajan kerrallaan viikon sisään.” Tämän haasteen heitti Jere, joka aloitti meillä vuoden alussa harjoittelijana. Haaste oli liikkua ulkoilmassa kolmesti viikossa, vähintään puoli tuntia kerrallaan. Haasteen jujuna oli hetkessä eläminen: lenkille ei saanut ottaa...

Lue lisää

Voiko klassisen musiikin kuuntelu parantaa keskittymiskykyä?

Kirjoittaja: Eeva Geier / 09.04.2019 / Haasteet

Viime viikolla uusin tulokkaamme Sanna sai haastaa trimedialaiset valitsemallaan tavalla. Haasteen aihealue ei tullut yllätyksenä, sillä Sannalle musiikki on tärkeä osa elämää. Tällä kertaa haaste koski klassista musiikkia! Haaste: kuuntele klassista musiikkia ainakin 30 minuuttia viikossa Uskaltaisin väittää, että klassisen musiikin kuuntelijat ovat vähemmistö nykypäivän työikäisten keskuudessa. Tässä haasteessa...

Lue lisää

Päivä toimistolla

Kirjoittaja: Eeva Geier / 29.03.2019 / Blogi

Aamuisin toimiston ovet avaa ensimmäisenä useimmiten Lasse, jolle aikaisin herääminen ei tuota ongelmia. Nykyään teemme töitä miltei Jyväskylän keskustassa. Toimistolle on nopea tulla mistä päin Jyväskylää tahansa. Monien työmatka lyheni reilusti, mikä antaa pientä pelivaraa töihin tullessa. Meiltä löytyy myös toinen aikainen lintu, Toni, joka saapuu töihin usein seitsemän...

Lue lisää

Kategoriat