Trimedia

Ensiluokkaisia digitaalisia palveluita reilulla meiningillä jo vuodesta 2006


Palvelut 01

Ei ole olemassa yhtä oikeaa ratkaisua joka sopisi kaikille. Trimedian ammattitaito on löytää teidän liiketoimintaanne parhaiten tukevat ratkaisut ja saada niillä aikaan tuloksia.


Tutustu viimeaikaisiin töihimme

Hyvän mielen työpaikka® -merkki

Nuorten yrittäjyys ja talous NYT


Ajankohtaista

Ostaja- ja käyttäjäpersoonat sivustouudistuksen yhteydessä

Kuinka nykyisen informaatiotulvan aikana voi suunnitella verkkosivut, joiden sisältö puhuttelee ja ohjaa käyttäjiä juuri oikeaan suuntaan eikä saa heitä katoamaan sivustolta?

Lue artikkeli

Oulun toimistolla viihdytään yhdessä

Oulun toimistolla viihdytään niin yhdessä kuin erikseen. Trimedian Oulun toimipisteen väki kohtaa toisensa kasvotusten pari kertaa viikossa.

Lue artikkeli

Lapset mukaan töihin -päivä 2023

Lapset mukaan töihin -päivää vietettiin tomerissa tunnelmissa Trimedian toimistolla perjantaina 24.11. Toimistollemme saapui yhteensä 10 lasta ja nuorta ikähaitarilla 7-15 vuotta. Meillä oli oikein rattoisaa!

Lue artikkeli

Tiimi töiden takana 03

Olemme digiin erikoistunut tekijätiimi

Olemme digiin erikoistunut tekijätiimi, jonka asiantuntijakaarti koostuu markkinoijista, muotoilijoista sekä ohjelmoijista. Meitä yhdistää ammattitaito, halu viedä projektit loppuun asti menestyksekkäästi ja jatkuvan kehittymisen into. Tavoitteenamme on pystyä tarjoamaan sekä asiakkaan, että meidän kunnianhimon täyttäviä palveluita. Trimedia on kehittäjä, muotoilija ja markkinoija samassa paketissa. Olemme huomanneet, että tämä on asiakkaidemme kannalta oikea yhdistelmä digitaalisia palveluita ja unelmia toteutettaessa – ketterästi, selkeästi ja tavoitteellisesti.

Katso Trimedialaiset

Office-Stream

Trimedian porukka kokoontui pelaamaan paintballia 🔫
Grilli kuumana työpäivän jälkeen 🔥
Juhlimme merkkipäivää kakun kera 🎂
Työpäivän päätteeksi kävimme Harjulla kuntoilemassa 🏋️

Yhteistyöhömme luottavat

Y-Säätiö logo
Visit Jyväskylä logo
Kainuun Liitto logo
TAVO logo
Syöpäjärjestöt logo
Avoin yliopisto logo
Rautaosa logo
Kuurojen Liitto logo
V-Twin City logo
Marine logo
Capman logo
ITR Häggblom logo
Närhi logo
DigiConsumers logo
FirstBeat logo
Tarvikekeskus Oy logo
Varova logo
Kestools logo
JAMK logo
Kuntoutussäätiö logo
Finjector logo
BD motors logo
Pieksämäki logo
AGCO logo
Loimihuolto logo
Futursoft logo
W&W logo
M2-Kodit logo
Allaway logo
Aivosäätiö logo
Rengasmarket logo
Valtra logo
Kl varaosat logo
Kiasma logo
TEM logo
I-valo logo
AD-Finland logo
Ficom logo
Oikeusministeriö logo
ehautaus logo
Velosport logo
Lähitapiola logo
Taitoc logo
Dinolift logo
Fixus logo
Lakeland logo
Vuokon logo
Paytrail logo
Peatlands logo
Jämsä logo
Evac logo
Himosjämsä logo
VDL bus logo
kultarahaksi logo
Turbotekniikka logo
Tampereen musiikki logo
OMK logo
TAT logo
RoosaNauha logo
Tieteentekijät logo
Dinolift logo
Offistore logo