Haaste: Onnellisten hetkien taltiointi

Vko 43: Onnellisuushaaste. Kirjaa joka aamu herätessäsi ja joka ilta nukkumaan mennessä 3 asiaa, jotka tekee sinut onnelliseksi. Asiat voi olla isoja tai pieniä, hyvästä kahvista tärkeisiin ihmisiin.”

Tämän haasteen ideana oli muistuttaa meitä siitä, kuinka monta syytä meillä onkaan olla onnellisia. Varsinkin näin syksyn pimetessä on hyvä kerrata, miten moni asia onkin oikeastaan oikein hyvin. Haasteessa oli tärkeää muistaa kirjata asiat ylös, esimerkiksi kännykän muistiinpanoihin.

 

 

Haaste oli melko henkilökohtainen, eikä Slackin kanava tursunnut viesteistä. Monelle ne kaikista tärkeimmät asiat jotka ilahduttivat päivittäin, olivat juurikin perhe ja läheiset. Tämä loikin pieniä haasteita eri onnen lähteiden löytämiselle: monilla ne toistuivat päivästä toiseen. Vaikka kaikki kokivat olevansa oikein tyytyväisiä elämäänsä, asioiden erittely ja listaaminen tuntui välillä yllättävän vaikealta. Myös asioiden rinnastaminen koettiin välillä haastavana: voinko nyt listata tähän sen todella hyvän suklaapatukan, jos listan ensimmäisenä on esimerkiksi lapsen kauniit sanat?

Haasteen aikana tuli huomattua, että Trimedialla ollaan yleisesti ottaen varsin tyytyväisiä omaan elämään. Yhden työntekijän haaste oli jopa se, ettei oikein tiennyt mitä listata, koska on onnellinen kaikista elämän osa-alueista. Vielä vaikeampaa olisi ollut listata elämän huonoja puolia, koska niitä ei oikeastaan ole. Siinä on monelle aikamoinen tavoite!

Asioiden listaamisen luulisi olevan todella nopea ja helppo tehtävä, mutta melko moni trimedialaisista myönsi unohtaneensa merkitä asioita ylös. Mitä lähempänä oltiin loppuviikkoa, sitä yleisempää tästä tuli. Myös haasteen heittäjä, allekirjoittanut, unohti kirjaamisen erityisesti iltaisin.

 

Loppufiilikset

Listoja selatessamme useampi huomasi, että tietyt onnellisuustekijät nousivat esiin yhä uudelleen ja uudelleen: perhe ja parisuhde. Niiden lisäksi listoilta löytyi pieniä onnen kimpaleita, kuten hyvä kahvi, kaapista löytynyt suklaa tai urheiluhetki. Lopulta moni pystyi toteamaan, että elämässä on kaikki oikein hyvin ja saa ylipäätään olla kiitollinen siitä, että asuu Suomessa ja on terve.

Oletko sinä ikinä kirjannut asioita ylös, jotka tuovat onnea elämääsi? Suosittelen kokeilemaan. Testijakso voi olla viikon, tai muutaman mittainen. Ota käyttöön esimerkiksi kännykän muistiinpanot. Me opimme, että kahdesti päivässä asioiden kirjaaminen voi olla turhan tiheä tahti – kerran päivässä voisi olla sopiva. Toivottavasti löydät paljon kirjattavaa! 🙂