Työ – Sivustouudistus : M2-kodit 02.15

M2-Kodit 02.2022

Uudistustyö vastaamaan sivustolle asetettuja visuaalisia sekä toiminnallisia tavoitteita

Trimedia aloitti lokakuussa 2020 kokonaisvaltaisen uudistusprojektin, joka valmistui toukokuussa 2021. Asiantuntijoidemme käsittelyssä M2-Kodit -verkkosivut syntyivät uudelleen nykyaikaisen verkkopalvelun tasoisena. Lopputulos on vaikuttava kokonaisuus, joka yhdistää ensiluokkaisen asiakaskokemuksen sekä käytettävyyden. Toteutimme sivuston muutoksen asiakaslähtöisesti niin, että se palvelee kaikkia käyttäjiään panostaen samalla tinkimättömästi saavutettavuuteen, toiminnallisuuteen ja käyttökokemukseen.


Toteutus

M2-Kodit totesi vuosikymmenen alussa sivustonsa olevan monelta osin vanhentunut. Sivuston muutostarve nousi esiin sekä M2-Kotien omien huomioiden että asiakkaiden palautteesta. Esimerkiksi vaikeus optimoida sisältöjä turhautti ja tässä tilanteessa asiakkailta saatu palaute oli piste ii:n päälle: sivustoa oli yksinkertaisesti hankala käyttää.

Verkkokauppamainen asuntohaku

M2-kodit halusi tuoda uuteen verkkopalveluun verkkokauppamaisuutta, johon yhdistyisi samanaikaisesti ARA-prosessin edellyttämä muodollisuus. Asuntokohteiden selailun haluttiin olevan helppoa ja asuntoja koskevan tiedon etsiminen sekä asuntohakemuksen lähettäminen vaivatonta.

Mutkaton asuntojen selaamis- ja hakuprosessitoiminto

Toiminnanohjausjärjestelmän tuli pelata sivuston kanssa yhteen mutkattomasti, jotta sivustolla olisi mm. aina ajankohtaiset tiedot asunnoista ja taloista. Mobiilikäytön lisääntyessä palvelusta haluttiin rakentaa myös mahdollisimman käytettävä ja saavutettava. Sivuston tuli palvella erityisesti kahta tärkeintä kohderyhmää: Asuntoa tarvitsevia henkilöitä eli hakijoita, sekä jo M2-Kodeissa asuvia asukkaita.

Saavutettavuus, yhteistyö ja jatkokehitys

Varmistimme sivuston saavutettavuuden AA-tasolle WCAG 2.1 -kriteereihin pohjautuen. Tavoitteena on jatkuva sivuston parantaminen, jotta käyttäjille voidaan luoda entistäkin parempi asiakaskokemus. Siksi teemme hakemuksen jatkuvaa kehittämistyötä yhteistyössä asiakkaan kanssa.

Nopea ja helppo muokattavuus

Uudistimme sivuston vastaamaan asiakkaan sivustolle asettamia visuaalisia sekä toiminnallisia tavoitteita (visuaalinen suunnittelu: Berry Creative). Loimme helppokäyttöisen ja nopeasti latautuvan WordPress-sivuston käyttäen WordPressin modulaarista Gutenberg-editoria, joka mahdollistaa asiakkalle sivuston muokkaamisen ja päivittämisen itse mahdollisimman helposti ja nopeasti.

Sivuston helmi:

Toiminnanohjaus -integraatio

Toteutimme Tampuuri toiminnanohjaus -integraation, joka synkronoi ajantasaiset tiedot asunnoista sekä hakemuksista järjestelmään ja sivustolle. Suuntasimme laajasti resursseja asuntohakulomakkeiden käytettävyyden testaamiseen ja toteutimme useamman iteraatiokierroksen, jotta saavutimme optimaalisen käytettävyyden.


Asiakas – M2-kodit

M2-Kodit on Y-Säätiö-konsernin omistama, voittoa tavoittelematon yhtiö, joka keskittyy ARA-vuokra-asumiseen. M2-Kodeilla on yli 10 500 vuokra-asuntoa ympäri Suomea. Tavoitteena on tarjota vuokrakoteja, joihin kaikilla asukkailla on varaa. Tällä hetkellä asuntokohteita on yhteensä 30 paikkakunnalla.

Projektin rakennusmestarit

Aki Saksola

CTO

UI/UX-design, Front-End Development, Project Management

Lasse Mettovaara

Senior Web Developer

Advanced Web Technologies, Dev Ops, Full Stack Development

Joni Karjalainen

Senior Web Developer

Front-End Development, Support, Digital-Marketing

Kiinnostuitko kuulemaan lisää?

Jos sivumme saivat sinut pohtimaan oman sivustosi tulevaisuutta, kirjoita yhteystietosi ja lyhyt kuvaus ongelmasta tai mahdollisuudesta alla olevaan lomakkeeseen.

Yhteyshenkilöt

Jos lomakkeiden täyttäminen ei innosta vaan haluat ottaa suoraan yhteyttä, kirjoita sähköposti etunimi.sukunimi@trimedia.fi tai ota yhteyttä alla oleviin henkilöihin.

Arto Saksola
Puh: +358 44 535 7215

Tuuli Strandman
Puh: +358 40 6744677


Muita toteutuksia