Työt 02


Reilulla meiningillä, oikealla tiimillä ja parhailla asiakkailla

Verkkopalveluita, sivustojen ja verkkokauppojen suunnittelua ja kehitystä jo vuodesta 2005. Olemme toteuttaneet verkkosivustoja, -kauppoja ja kokonaisia yritysilmeitä lähes 20 vuoden ajan. Ratkaisemme asiakkaidemme haasteita hyödyntäen mm. WordPressiä, AutoMatik-verkkokauppa-alustaa sekä Laravelia. Teknisen toteutuksen lisäksi meiltä löytyy myös visuaalisen suunnittelun, digitaaliseen markkinointiin, hakukoneoptimointiin ja sisällön tuottamiseen erikoistuneita tekijöitä. Näistä on asiakkaidemme menestys muun muassa tehty.

Aktiivisesti ehdottaen ja yhdessä suunnitellen

Autamme asiakkaitamme muuttamaan maailmaa luomalla ensiluokkaisia digitaalisia palveluita yhdistämällä visuaalisen suunnittelun, käyttöliittymäosaamisen sekä teknologian hallinnan. Tekemistämme ohjaavat asiakkaan tavoitteet, toiveet ja utopiset taivaanrannan maalailut, joiden perusteella lähdemme rakentamaan parhaita mahdollisia ratkaisuja tehokkaasti ja ammattitaidolla. Meille on tärkeintä, että projektit tuottavat asiakkaallemme mahdollisimman tuottavan lopputuloksen.


Mitä olemme saaneet aikaan

Nuorten yrittäjyys ja talous NYT

Hyvän mielen työpaikka® -merkki


Palvelut 01

Ei ole olemassa yhtä oikeaa ratkaisua joka sopisi kaikille. Meidän ammattitaitomme on löytää teidän liiketoimintaanne parhaiten tukevat ratkaisut ja saada niillä aikaan tuloksia.


Kiinnostuitko kuulemaan lisää?

Jos sivumme saivat sinut pohtimaan oman sivustosi tulevaisuutta, kirjoita yhteystietosi ja lyhyt kuvaus ongelmasta tai mahdollisuudesta alla olevaan lomakkeeseen.

Yhteyshenkilöt

Jos lomakkeiden täyttäminen ei innosta vaan haluat ottaa suoraan yhteyttä, kirjoita sähköposti etunimi.sukunimi@trimedia.fi tai ota yhteyttä alla oleviin henkilöihin.

Arto Saksola
Puh: +358 44 535 7215

Tuuli Strandman
Puh: +358 40 6744677